Lähihoitaja Kuuselan kerrosasumisen työyhteisöön
Haemme huumorintajuiseen, tekevään ja ammattitaitoiseen joukkoomme reipasta, sosiaalista, hersyvää persoonaa, joka ei pelästy joskus hyvinkin äänekästä työyhteisöämme.
Haemme vakituiseen työsuhteeseen huumorintajuiseen, tekevään ja ammattitaitoiseen joukkoomme reipasta, sosiaalista, hersyvää persoonaa, joka ei pelästy joskus hyvinkin äänekästä työyhteisöämme. Oppisopimus myös mahdollinen, jos opintosi ovat jo pitkälle edenneet.
Kerrosasumisen palveluissa tuemme asiakkaita heidän päivittäisessä elämässään, esimerkiksi lääkehoidossa, ruokailemisessa sekä hygieniassa. Tuen tarve voi olla kaikkea sanallisesta ohjauksesta erilaisten apuvälineiden käyttämiseen. Työskentelemme asiakkaiden kodeissa, henkilökohtaisissa tiloissa ja toimillamme kunnioitamme parhaamme mukaan yksityisyyttä, kotirauhaa ja kunkin omaa tapaa elää vanhoja päiviään. Aktiivisen arjen mahdollistaa moniammatillinen työtiimi, jossa työskentelee mm. lähihoitajia, sairaanhoitajia, fysioterapeutti, sosiaaliohjaaja ja yhteisötaiteilija. Lisäksi Kuuselakeskuksen oma ravintola tuottaa kaikki päivän ruokapalvelut viikon jokaisena päivänä.
Työyhteisömme on suuri: meissä on vasta-alkajia ja konkareita. Yhteisömme kirjava luonne suo kullekin vapauden olla oma itsensä. Toisaalta yhteisö kysyy kultakin ymmärrystä ja sietokykyä hyvinkin keskenään erilaisiin ihmisiin. Arvostamme positiivista ja hyvää palveluasennetta, oma-aloitteisuutta, kehittämismyönteisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja.
Me tarjoamme:
* 5 palkallista vapaapäivää koeajan jälkeen käytettäväksi
* Laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
* ePassin (kulttuuri, liikunta, hyvinvointi) vapaa-ajalle työkyvyn ylläpitämiseen
* Lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
* Kuuselakeskuksen kuntosalin maksuttoman käytön
* Mukavan työyhteisön ja moniammatillisen tiimin
* Ilmainen pysäköinti
- Tehtäväalue
- Hoiva- ja kuntoutustyö
- Rooli
- Lähihoitaja
- Sijainnit
- Kuuselakeskus
Kuuselakeskus
Mitä me tarjoamme sinulle?
-
Työturvallisuus ja ergonomia
Haluamme huolehtia työntekijöidemme turvallisuudesta sekä hyvinvoinnista. Siksi panostamme hoitotyötä ja työergonomiaa tukeviin työvälineisiin ja koulutuksiin. Näin saamme luotua turvallisen ja miellyttävän työympäristön. -
Tuemme vapaa-ajan liikkumista
Tuemme ja kannustamme henkilökuntaa liikkumaan ja pitämään huolta itsestään vapaa-ajalla. Haluamme, että työntekijöiden hyvinvointi näkyy myös töissä. Saat käyttöösi liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuurirahaa sekä mahdollisuuden käyttää maksutta Kuuselakeskuksen kuntosalia. -
Yhteisöllisellä työvuorosuunnittelulla voit itse vaikuttaa työvuoroihisi
Työnantajana haluamme tukea meille tärkeiden ihmisten, eli työntekijöidemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja sitä kautta kokonaisvaltaista jaksamista ja hyvinvointia. -
Maksuttomat kahvit ja edullinen työpaikkalounas työpäivän lomassa
Monipuolinen ja terveellinen ruoka tukee jaksamista ja pitää mielen virkeänä. Meillä jokaisessa yksikössä on oma ravintola, josta työntekijät voivat ostaa lounaan tai muuta pientä purtavaa edulliseen työntekijähintaan. Kahvin työnantaja tarjoaa maksutta työpäivän lomassa. -
Osaamisen kehittäminen
Olemme kehittyvä työyhteisö, jossa jokaisella on mahdollisuus oman osaamisensa ja työnsä kehittämiseen.
Millaista työ on Soinnussa?
Työ Sointu Senioripalveluissa on merkityksellistä ja monipuolista. Meillä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja koko alan eteenpäin viemiseen, sillä olemme vahva vanhuspalvelutyön edelläkävijä Suomessa.
Työkavereilta odotamme sointumaista asennetta: aktiivista otetta, vastuullisuutta ja rohkeutta kehittää toimintaa yhteistuumin. Työ ikäihmisten parissa on antoisaa mutta myös haastavaa. Meiltä saat kuitenkin loistotiimin, jonka kanssa jakaa työarkea. Tukenasi toimii moniammatillinen työyhteisö, jossa on avoin ilmapiiri ja mahdollisuus vaikuttaa työnkuvaan ja vuorosuunnitteluun.
Asukkaamme toivovat sinulta ystävällisyyttä, hymyileviä kasvoja, huumorintajua ja auttavaista asennetta. Ammattiosaamisesi on meille tärkeää, mutta kuulisimme mielellämme myös muista taidoistasi. Soinnussa persoonasi saa näkyä – saat ideoida, heittäytyä ja iloita yhdessä asukkaidemme kanssa.
Toimintamme ytimessä on vastuullisuus. Oikein mitoitettu henkilökunta ja ammatillinen osaaminen ovat hyvän palvelun lähtökohta. Huolehdimme työntekijöidemme moniammatillisuudesta sekä kuntoutuksen ja kulttuurin erityisosaamisesta. Uskomme, että kun henkilöstö voi hyvin, saavat asiakkaat parhaan mahdollisen palvelun.
Sointu Senioripalvelut yrityksenä
Sointu Senioripalvelut on Tampereen Vanhuspalveluyhdistyksen ja Pirkanmaan Senioripalvelut Oy:n muodostama vastuullinen yhteisö, jonka tavoitteena on luoda mahdollisuus hyvään vanhuuteen. Tarjoamme ikäihmisille suunniteltuja asumis- ja hyvinvointipalveluita Tampereella.
Lähihoitaja Kuuselan kerrosasumisen työyhteisöön
Haemme huumorintajuiseen, tekevään ja ammattitaitoiseen joukkoomme reipasta, sosiaalista, hersyvää persoonaa, joka ei pelästy joskus hyvinkin äänekästä työyhteisöämme.
Hakemuslomakkeen lataaminen